VIISAS VALINTA LAPSESI MYOPIAN HOITOON

MiYOSMART

VIISAS VALINTA LAPSESI MYOPIAN HOITOON

MiYOSMART

VIISAS VALINTA LAPSESI MYOPIAN HOITOON

KATSE LAPSEN SILMIIN

Mikään ei ole tärkeämpää kuin lapsesi terveys ja hyvinvointi. Samoin kun hänen kasvuaan ja kehitystään seurataan neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa, myös silmien kasvamista ja kehittymistä olisi tärkeää seurata säännöllisesti. Vaikka lapsen näköä seulotaan jonkin verran kunnallisessa terveydenhuollossa, lapsen silmien tarkastus on tärkeää tehdä vuoden välein myös silmälääkärillä tai optometristilla.

MITÄ MYOPIA ON?

Myopian eteneminen on nopeinta 6-10-vuotiailla.(1) Myooppinen lapsi näkee hyvin lähelle, mutta kauas näkö tuntuu sumealta tai epätarkalta. Tämä voi johtaa esimerkiksi keskittymisvaikeuksiin koulussa tai rajoittaa hänen mahdollisuuksiaan osallistua peleihin ja leikkeihin.

MYOPIAN HAVAINNOLLISTAMINEN

Myopiaa voi olla varsinkin alkuvaiheessa vaikea havaita, sillä lapset ovat taitavia peittämään näköongelmansa. Lapsi ei myöskään välttämättä tiedosta, että hänen näkemisensä on erilaista kuin muilla. Siksi on tärkeää, että lapsen näköä tutkittaisiin vuosittain. Mikäli tilanteeseen ei puututa, voi näön heikkeneminen jatkua. Näön heikkeneminen vaikuttaa merkittävästi elämänlaatuun. Jos näkö on -1,00, lapsi pärjää vieläosan ajasta ilman laseja. Mutta jos näön heikkeneminen jatkuu ja voimakkuudet kasvavat, joutuu hän jo puntaroimaan arjen tekemisiään:

”Uskaltaako mennä uimahalliin, kun ei näe, mihin hyppää tai pelata kavereiden kanssa jalkapalloa, kun joutuu käyttämään silmälaseja?

MISTÄ MYOPIA JOHTUU?

Myopia eli likinäköisyys on nopeasti yleistyvä vaiva. Myopiasta kärsivien määrä Länsi- Euroopassa oli vuonna 2020 37% ja vuonna 2050 sen ennustetaan olevan 56%.(2) Nykyinen elämäntapamme on suurin syy myopian merkittävään lisääntymiseen.(3) Myös ympäristötekijät ja geeniperimä vaikuttavat myopian kehittymiseen.(4)

elämäntapa

MITEN MYOPIAA HOIDETAAN?

Yleisin tapa korjata likinäköisyyttä on tavallinen yksiteholinssi. Tällä saadaan kaukonäkö tarkaksi, mutta sen avulla ei voida vaikuttaa myopian etenemiseen. Myopian etenemisen hidastamiseksi paras ratkaisu on myopian hoitoon suunniteltu silmälasilinssi.

HOYA on kehittänyt yhdessä Hong Kong Polytechnic Universityn kanssa ainutlaatuisen MiYOSMART – silmälasilinssin, joka on turvallinen, helppo ja tehokas tapa hoitaa lapsen myopiaa.

Kuten kaikissa terveyteen liittyvissä asioissa, ennaltaehkäisy on yksi tärkeimmistä avaintekijöistä. Mikäli lapsesi myopia havaitaan ajoissa, sen kehittymistä voidaan hidastaa. Näin pidetään huolta hänen näkökyvystään ja silmien terveydestä.

MIKSI VALITA MiYOSMART - SILMÄLASILINSSIT?

D.I.M.S TEKNOLOGIA

LAPSIYSTÄVÄLLINEN

SUOJA SILMILLE

KANSAINVÄLISESTI PALKITTU

D.I.M.S teknologia

D.I.M.S
TEKNOLOGIA

lapsiystävällinen

LAPSIYSTÄVÄLLINEN

suoja-silmille

SUOJA SILMILLE

tammenlehvät

KANSAINVÄLISESTI PALKITTU

D.I.M.S teknologia

D.I.M.S. TEKNOLOGIA

Ainutlaatuista D.I.M.S. -teknologiaa
hyödyntävän MiYOSMART -linssin on kliinisissä tutkimuksissa todettu hidastavan myopian etenemistä keskimäärin 60%:lla.(4) Linsseillä näkee kuten tavallisilla silmälaseilla, kun ne samanaikaisesti hoitavat myopiaa.

D.I.M.S teknologia

D.I.M.S. TEKNOLOGIA

Ainutlaatuista D.I.M.S. -teknologiaa hyödyntävän MiYOSMART -linssin on kliinisissä tutkimuksissa
todettu hidastavan myopian etenemistä keskimäärin 60%:lla.(4) Linsseillä näkee kuten tavallisilla
silmälaseilla, kun ne samanaikaisesti hoitavat myopiaa.

D.I.M.S teknologia

D.I.M.S. TEKNOLOGIA

Ainutlaatuista D.I.M.S. -teknologiaa hyödyntävän MiYOSMART -linssin on kliinisissä tutkimuksissa
todettu hidastavan myopian etenemistä keskimäärin 60%:lla.(4) Linsseillä näkee kuten tavallisilla
silmälaseilla, kun ne samanaikaisesti hoitavat myopiaa.

lapsiystävällinen
suoja-silmille

LAPSIYSTÄVÄLLINEN

MiYOSMART -silmälasilinssit ovat helppokäyttöiset ja lapsiystävälliset, sillä ne ovat aivan kuin
tavalliset silmälasit. Linsseihin on helppo tottua ja ne sopivat jokapäiväiseen käyttöön

SUOJA SILMILLE

  • Valmistettu iskunkestävästä* polykarbonaatista
  • Suojaa haitalliselta UV -säteilyltä**
  • Kestävä ja helppo puhdistaa, sopii aktiiviseen käyttöön

*ANSI Z87.1 
**EN ISO 8980-3

tammenlehvät

KANSAINVÄLISESTI
PALKITTU

2018

Gold Prize, Grand Award & Special Gold Award, International Exhibition of Inventions, Geneve

genevaicon

2020

Silmo d’Or Award – Vision Category, Silmo Paris Optical Fair, Pariisi

2020

Silmo d’Or Award – Vision Category, Silmo Paris Optical Fair, Pariisi

2018

Gold Prize, Grand Award & Special Gold Award, International Exhibition of Inventions, Geneve

genevaicon

PIDETÄÄN HUOLTA LASTEN SILMIEN TERVEYDESTÄ

VIETÄ AIKAA ULKONA

Tutkimukset osoittavat että päivittäinen ulkoilu voi pienentää myopian riskiä. Ulkoilusuositus on vähintään 2 tuntia päivässä.(6)

SÄÄNNÖLLISET NÄÖNTUTKIMUKSET

Säännöllisillä näöntarkastuksilla varmistat että myopia ja muut lapsesi näköön liittyvät ongelmat huomataan ja hoidetaan ajoissa.(7)

 

 

 

ERGONOMIA KUNTOON

Huolehdi riittävästä valaistuksesta, oikeasta työasennosta ja -etäisyydestä.(8)

HUOLEHDI TAUOISTA

Muistuta lastasi pitämään säännöllisiä taukoja intensiivisestä lähikatselusta ja digitaalisista laitteista.(9)

LÖYDÄ LÄHIN SERTIFIOITU MiYOSMART OPTIKKOSI